
Kaikkihan sitä miettii, mutta kukaan siitä ei puhu. Tässä jaksossa puhun introverttien vähemmän tunnetuista piirteistä tai oikeastaan tunnettujen piirteiden vähemmän tunnetuista puolista. Äkkiseltään voisi luulla, että päivän kuuma peruna: mistä tunnistaa introvertti, on helppo kysymys. Ehkä introvertin havaitsee siitä, että introverttia ei havaitse?
Introvertti ei röykkyä joka paikassa – paitsi että onhan meitä osa-aikaerakkoja nähty joskus ja jossakin jopa paikan päälläkin. Onko osa-aikaerakolla tähän aiheeseen mitään sanottavaa, josta saisi ainesta podcastiin? Aluksi oma puheellinen potentiaali voi olla vaikeaa havaita, mutta kun pysähtyy katsomaan, havaitsee asioita ja suuresta kokonaisuudesta yksityiskohtia. Siinäpä introverttiyden yksi suola.
Introvertti ei ole small talkin mestari, mutta syväluotaavien analyysien ja vaikeiden ratkaisujen keksijä, visionääri ja innovaattori, kuten tästä liian pitkästä lauseesta ja esittelytekstistäkin voi päätellä.
Jaksossa selviää, että introvertti hoitaa asiat maaliin saakka eikä vaihtele autoja kuin sukkia. Osa-aikaerakko pitää enemmän ajamisesta kuin ajelehtimisesta, vaikkei jälkimmäiseltäkään aina voi elämässä välttyä. Dieselkone puksuttaa ja harkintakykyä on, ei tosin tämän jakson julkaisemisessa. Vauhdikkaat ja hurjat visiot menevät rauhallisessa syklissä prosessiin. Jos kiinnostus heräsi, että mitä se oikein tarkoittaa, on siihenkin olemassa ratkaisu: kuuntele tämä jakso ja asia selkenee.
Ei tehdä siitä numeroa, mutta small talk ei tässäkään jaksossa lähde, syväluotaava analyysi introverttien vähemmän tunnetuista ominaisuuksista kuitenkin lähtee. Mutta edustaako introvertin piirteet itsenäisyyttä vai itsepäisyyttä? Entä voiko joku olla salaa introvertti? Jos olet miettinyt, oletko ekstrovertti vai introvertti (vai ambivertti), jakson kuunneltuasi sinun ei tarvitse.
Monesti puhutaan siitä, että introvertti tykkää ottaa omaa aikaa ja on itsenäinen. Mutta mitä muuta näihin näkökulmiin liittyy, mitkä usein unohdetaan? Introverttiys ei ole lokero, vaan kasa ratkiriemukkaita (?), samaistuttavia ja yhteneväisiä piirteitä sekä toimintatapoja. Introverttiys on kuin palapeli, joka jokaisella muodostaa yksilöllisen kuvan.
Introvertille vähemmän on enemmän, laatu korvaa määrän. Siksi sinun kannattaa ennemmin kuunnella tämä yksi jakso aiheesta kuin kaksikymmentä eri podcastia aiheen vierestä.
Kirsikkana kakun päällä, introvertti on myös luotettava kaveri, koska kenelle hän juttuja voisi eteenpäin edes kertoa? Jaksossa selviää myös, miksi introvertille ei soiteta. Kuuntele ja ylläty – tai samaistu.
Osallistu näin:
Kiitos, kun kuuntelit podcast-jakson siitä, mistä tunnistaa introvertti.
Introvertin piireet ovat moninaiset. Tässä jaksossa kävin läpi näistä piirteistä vähemmän tunnettuja, tai oikeastaan tunnettujen piirteiden vähemmän tunnettuja puolia sekä ominaisuuksia. Toivottavasti tämä jakso toi sinulle ajattelemisen aiheita ja samaistumista. Osallistumalla olet osa podcast-yhteisöä. Listasin lisäksi vielä alle viisi introvertin tunnettua piirrettä. Toivon, että ne toisivat yhdessä podcastin kanssa sinulle näkökulmaa.
Viisi introvertin piirrettä:
- Mistä tunnistaa introvertti? Ulkopuolelta ei välttämättä mistään, sillä introvertti voi olla myös puhelias – introverttiys ei ole lokero, joka sisältäisi tietyt ominaisuudet automaationa. Kyse on samaistuttavista, yhteneväisistä piirteistä, joiden esiintyvyys on kuitenkin yksilöllistä. No, nythän tämä kuulostaa ihan joltakin luonto-oppaalta. Itsestään voi kuitenkin introvertin piirteitä löytää esimerkiksi tämän podcast-jakson kuuntelemalla. Mutta jos jostakin introvertin tunnistamista voi havainnoida, niin esimerkiksi siitä, että small talk ei välttämättä lähe. Ainakaan suuressa porukassa, jos paikalla on vieraampia ihmisiä. Mutta odotas, kun tutustut… (ei se sittenkään oikein lähe, mutta ratkaisut ja syväluotaavat analyysit sitäkin paremmin)
- Oma aika on tärkeää, mutta kumpi on muna ja kumpi kana: introvertti viettää aikaa itsekseen, koska oma aika saa luovuuden laukalle vai siksi, että luovuus lähtee laukalle, kun viettää aikaa itsekseen? Siinä yhdelle jos toisellekin illalle pohdittavaa ennen nukkumaanmenoa. Tosin sillon ei pitäisi pohdiskella, vaan rentoutua. Esimerkiksi tällaista podcastia kuuntelemalla.
- Introvertti havaitsee suuresta kokonaisuudesta yksityiskohtia ja yksityiskohtien keskeltä kokonaisuuden. Kyky havannoida on yksi introvertin keskeisiä vahvuuksia. Introvertin voi tunnistaa siitä, että porukassa hän saattaa olla enemmän tarkkailija ja kuuntelija, osaa antaa tilaa muille.
- Vahvuuksista puheen ollen, hiljaisen introvertin vahvuudet top 10 -lista kannattaa kuunnella, sillä se on tämän podcastin suosituin jakso. Kohta tämä jakso on, toivottavasti. Jaksossa selviää muun muassa, että hiljentyminen ja kuuntelemisen taito ovat introvertin vahvuuksia. Ja kuuntelemisen taito on yksi merkityksellinen sosiaalinen taito.
- Introverteillä on sosiaalisia taitoja, vaikka yleinen väärintulkinta on se, ettei inrovertti olisi sosiaalinen. Osa-aikaerakko ainakin on – vaikka välillä tykkääkin tehdä esimerkiksi näitä podcasteja ihan itsekseen ja omissa oloissaan minnekään röykkyämättä.
Mukavaa ja omannäköistä viikkoa!